HILJAISUUDEN RETRIITTI

Osallistuin ensimmäistä kertaa hiljaisuuden retriittiin. Retriitti kesti kaksi vuorokautta ja olin siihen hyvin tyytyväinen. Tunnen kaksi retriitin ohjaajaa ja he ovat joskus kertoneet retriiteistä ja siksi itsekin kiinnostuin osallistumaan retriittiin.

Retriitissä sitouduttiin hiljaisuuteen. Ohjaajat puhuvat yhteisissä tapaamisissa ja retriitin aloituksessa. Osallistujat eivät esitelleet itseään, eikä kenenkään tarvinnut kertoa miksi osallistuu retriittiin. Ruokailun aikana soi hiljainen musiikki, mutta muuten oltiin hiljaa, eikä retriitin osallistujat puhu toisilleen. Retriitin yhtenä teemana oli luova kirjoittaminen ja tekstejä sai palauttaa luettavaksi nimettömänä. Tekstit kirjoitettiin paperille. Ohjaajat lukivat tekstejä sovittuina ajankohtina. Toisten tekstien kuuleminen oli osa luovan kirjoittamisen prosessia. Ohjaaja totesi hienosti, että tekstit olivat ”polkuja toistemme sielujen maisemiin.” Ohjaajille sai myös varata keskusteluajan.

Miten hiljaisuus vaikutti minuun. Koin suurta rauhaa ja lepoa. Sain paljon ajatuksia ja ideoita, joita kirjoitin itselleni ylös. Kiire katosi johonkin ja oli hyvin luontevaa olla toisten seurassa ihan hiljaa. Välttämättä ei tarvinnut ottaa edes katsekontaktia henkilöihin, joiden kanssa söi samassa pöydässä se ei kuitenkaan ollut vaivaannuttavaa vaan luonnollista.

Retriitissä sai lainata yhteisen tilan kirjahyllystä kirjoja, oli mahdollisuus värittää ja tietysti kirjoittaa. Mahdollisuus oli myös saunomiseen ja avannossa käymiseen sekä ulkoiluun. Puhelimen sai antaa ohjaajalle, mutta se ei ollut pakollista. Kuitenkin kannustettiin pitämään taukoa somesta ja netin käytöstä.

Jos halusi kokonaan olla käyttämättä puhelinta sai läheisille antaa ohjaajan numeron, johon he voivat tarvittaessa olla yhteydessä. Itse en antanut puhelinta pois, mutta pidin sen äänettömänä, enkä katsonut kuin kerran oliko tullut puheluita. Retriitti oli seurakunnan järjestämä ja siksi hengellisyys kuului osaksi retriittiä. Minulle se oli luontevaa, mutta toki niihin tapaamisiin osallistuminen oli vapaaehtoista, kuten kaikkiin yhteisiin tilaisuuksiin.

Sanotaan, että kun emme puhu niin muut aistit herkistyvät ja kun ajoin kotiin, ilman että radio oli päällä, ihmettelin miksi autoni vilkku raksuttaa noin kovaa? En ollut aiemmin kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Retriitissä myös tajusin kuinka paljon kännykän käyttö vie aikaa päivästä ja kuinka usein telkkari onkaan turhaan päällä.

Vaikka emme voi vaimentaa kaikkia ulkopuolisia ääniä voimme kuitenkaan vähentää niitä ja voimme myös vaikuttaa ärsyke määrään mitä tulee esimerkiksi somesta ja netistä. Joillekin hiljaisuus voi olla ahdistavaa, eikä hiljaisuuden retriittiä esimerkiksi suositella, jos on akuutti kriisi tai on esimerkiksi masentunut, koska hiljaisuus voi pahentaa oireita ja vointia. Mutta jos harkitset hiljaisuuden retriittiä, suosittelen sitä lämpimästi!

Laitan tähän vielä pienen tekstistä

otteen mitä kirjoitin retriitissä.

”Minne katosi kiire? Oliko sitä vai oliko se vain tunne? Vai onko se tapa tai tämän ajan vaatimus/oletus? Kun aika pysähtyy ja rauha laskeutuu voi kokea iloa, vapautta ja kiitollisuutta. Jokainen päivä on mahdollisuus kokea pysähtyminen, kuulla omat ajatukset ja kokea pienet ilon läiskähdykset omassa sydämessä.”